24. syyskuuta 2013

Aleksanterin leivoksia

Kun yhtenä päivänä K kutsui minut kotiinsa leipomaan, niin päätin kerrankin leipoa jotain, mitä en koskaan ennen ole kokeillut. Päädyin ihan vaan googlettamaan "nopeat ja helpot leivonnaiset", ja sieltä sitten kuvan perusteella valitsin herkullisen näköiset Aleksanterin leivokset.
 
 
pohja
500 g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
10 dl vehnäjauhoja
 
täyte
400 g omenamarmeladia
 
kuorrutus
3 dl tomusokeria
2 dl mansikkatomusokeria
3/4 dl vedellä laimennettua sitruunamehua
 
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat vatkaten joukkoon. Sekoita vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja sekoita ne joukkoon.

Jaa taikina kahteen osaan ja taputa taikinapalat kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle tasaisesti, pistele taikinat haarukalla.

Paista pohjat uunin keskitasolla +200 asteessa noin 15 minuutin ajan, varo ettei pohjat pala. Anna pohjien jäähtyä hieman ja levitä toisen pohjan päälle omenamarmeladi.
Siirrä toinen pohjapala omenamarmeladipohjan päälle varovasti.
 
Sekoita tomusokerit ja lisää sitruunamehu samalla vatkaten seosta. Levitä tomusokeriseos ylimmän pohjan päälle tasaisesti leveällä lastalla, nuolijalla tms.

Saat siistejä paloja leikattua kun nostat pellin ennen leikkaamista jääkaappiin siksi aikaa että kuorrutus jähmettyy. Pellillisestä tulee noin 35-40 palaa.
 
 
Pikavilkaisulla ei reseptistä uskoisi, mutta ihan oikeasti olivat tosi nopeasti valmiita ja melko helppoja valmistaa. Ja maultaan ihanan makeita, tosin kovin isoa palaa ei pysty syömään =)
Ohje on Ulla Svenskin (Ullanunelma) blogista.
 
Syysterveisin
-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti