9. syyskuuta 2013

Yksi monista haaveista!

Heippa hei kaikille lukijoille ja OIKEIN mahtavaa syksyn alkua. Nyt saa luvan kanssa kaivaa esille kaikki lyhdyt ja kynttilät. Jouluvalojen kanssa maltetaan vielä hetki! Ulkohommia riittää omakotitalossa asuvalle, ainakin jos pihalla sattuu kasvamaan aivan mahtavan kokoinen tammi! 


 Viikon askarteluna kukkapurkit! Näin kerran jossain lehdessä liitutaulu-spraymaalatut purkit joissa myöskin oli valkoinen reunusta ja siihen sitten jotain kirjoitettu. Liitutauluun on nyt kirjoitettu No 2 & 3 mutta niitä voi myös käyttää kalenterina, toiseen kuukausi ja toiseen päivä!!! Valkoisissa osissa itselläni lukee:

" Jotain valkoista,
Jotain harmaata, 
Jotain uutta ja lahjaksi saatua, 
Ripaus vuosikymmenten patinaa,
Jotain pientä sievää ja hohtavaa"


Makuuhuone sai taas uutta järjestystä sekä uuden pyykkikorin!


Yksi monista haaveista meidän omassa talossa on ollut se että saisin ensinnäkin samanväriset tuolit kuin on keittiön pöytä ja toinen on ollut se että saisin pinnatuolit (Jotka voin joskus vuosien päästä sitten maalata kaikki erivärisiksi)!! JA nyt vihdoin sain tuon kaiken! Kiitos kaikille jotka auttoivan minua saamaan vanhan ryhmän pois ja uuden tilalle! ♥ RAKASTAN!!

Pisteenä i:n päälle keräsin myös ihanan kukkakimpun kukkapellolta ja ihan laillisesti! :)



 Jos mahdollista niin toteuttakaa joitain pieniäkin haaveitanne!

♥ J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti