11. lokakuuta 2016

Savojärvenkierros


Savojärven kierros 6 km / 2 tuntia (helppo reitti)

" Savojärven kierros on Kuhankuonon retkeilyreitistön reittivalikoiman uusin tulokas. Enään ei tarvitse Rantapihan ja Kurjenpesän välillä kulkevan kävellä edestakaisin, vaan pohjoisen Lammenrahkan halki, Savojärven rantoja mukaillen kiemurtelee nyt helppokulkuinen pitkos. Ja ne maisemat. Nehän ovat ihan kerta kaikkiaan hienot. Keidasrämettä, isovarpurämettä, lyhytkorsinevaa, reheviä vesilaskuja ja massiivisten mäntyjen kansoittama kivennäismaasaareke, Mäntysaari. Ja toisella puolen melkein koko ajan näkymä Savojärvelle. Kun tähän vielä yhdistetään vanhempi reitinosuus Savojärven eteläpuolelle, sen metsäiset kivennäismaaharjanteet ja luhtaiset suojuotit niiden välissä, niin kyllä on Sävojärven kierroksen kävijällä erinomaisen kattava näkemys eteläsuomalaisista soista, jos vaan on silmänsä pitänyt auki reitillä kävellessä. "



" Savojärven kierrokselle voi matkalainen lähteä joko Rantapihalta Savojärven länsipuolelta tai sitten Kurjenpesältä järven itäpuolelta. Kuuden kilometrin reitti jakaantuu kahteen kutakuinkin tasan kolmen kilometrin jaksoon - tällöin vastaan tulee makkaranpaistotaukopaikaksi sopiva Rantapiha tai Kurjenpesä. Reitti on kaikilta osiltaan erinomaisessa kunnossa - pitkospuut ja sepelipolku kattavat kaikki vähänkn hankalat maastokohdat ja mahdollistavat kävelyn lenkkikengissä kuivin jaloin myös sateisina aikoina. Aikaa reitin kiireettömään kiertämiseen menee helposti pari tuntia, maisemien ihailijalla enemmänkin. "


Nämä ja muut tiedot Kuhankuonon retkeilyreitistöstä löydät TÄÄLTÄ!

♥ J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti